Viime torstai Eerikinkadun Antiokia Atabarissa: turkkilaista musiikkia, puheensorinaa ja kiinnostunutta odotusta. Ravintola täyttyy Lähi-itä on työ -paneelikeskustelun yleisöstä, ja lopulta paikalla on yli kaksikymmentä henkilöä.

Itse paneelin osallistujat ovat kääntäjä Sampsa Peltonen, ulkoministeriössä uransa luonut Anssi Kullberg ja Lähi-idän tutkimukseen erikoistunut professori Hannu Juusola. Osallistujilta alkaa sadella vinkkejä ja neuvoja yleisölle.

”Tärkeintä on kokemus”

Tärkeintä työnhaussa on kokemus. Tämä varmaan jo tiedettiinkin. Mutta kuinka sitä saadaan? Kaikki kolme panelistia korostavat työharjoittelujen hyödyllisyyttä kokemuksen lähteenä. Työharjoittelujen kautta voi myös huomata, jos jokin asia ei lopulta olekaan se oma juttu. Sampsa Peltonen ymmärsi ulkoministeriön työharjoittelun kautta, ettei hän diplomaatin uralla pystyisi keskittymään kääntämiseen ja kielten käyttämiseen, mistä hän on eniten kiinnostunut.

Anssi Kullberg on samoilla linjoilla ja sanoo, että Suomen kaltaisessa pienessä maassa ura ulkoministeriössä sopii erittäin hyvin generalistille, kun taas spesialistin taidot saattavat mennä hukkaan – paitsi jos erikoistumisalueena on Euroopan unioni tai Venäjä. Joillain aloilla puolestaan erikoistuminen on lähes elinehto. Esimerkiksi kääntäjänä kannattaa perehtyä syvällisesti ainakin yhteen kieleen ja tutkijana ainakin yksi aihealue on hallittava perusteellisesti.

Hannu Juusola painottaa myös kenttäkokemuksen tärkeyttä, ja muut tuntuvat olevan samaa mieltä. Niin tutkijalle, kääntäjälle kuin diplomaatillekin on ensiarvoisen tärkeää tutustua kiinnostuksen kohteena olevan maan todellisuuteen, yhteiskuntaan, kieleen ja elävään kulttuuriin.

”Tutustu erilaisiin ihmisiin”

Kullberg kehottaa ihmisiä monipuolistamaan omaa tuttavapiiriään. On syytä tutustua muihinkin kuin vain samalla tavalla ajatteleviin ihmisiin. Ulkomaankomennuksella olevien perisyntinä on viettää aikaansa pelkästään muiden ulkomaalaisten kanssa, mikä usein johtaa siihen, ettei näillä henkilöillä ole mitään havaintoa siitä, mitä maassa oikeasti tapahtuu. Laajan tuttavapiirin kautta saa helpommin tiedon myös kiinnostavista työtarjouksista.

”Hanki persoonallinen osaamisalue”

Juusola kehottaa kutakin kehittämään omaa osaamistaan siihen suuntaan, että erottuu jotenkin muista työmarkkinoilla. Myös Kullberg ja Peltonen puhuvat oman työntekijäprofiilin kehittelyn tärkeydestä. Juusolan neuvo tutkijanaluille on, että kannattaa varmistaa hyvä teoreettinen osaaminen ainakin yhdeltä aihealueelta ja opetella hyvin yksi tai kaksi Lähi-idässä puhuttua kieltä.

”Standardiarabia ei riitä”

Mikä sitten on kielitaidon merkitys? Sampsa Peltonen muistuttaa, että standardiarabialla ei pitkälle pötki, jos haluaa kommunikoida alueella tavallisten ihmisten kanssa. Kokemus paikan päältä on siis tärkeää myös puhutun kielen oppimisen kannalta.

Entäpä, jos kielipää ei ole hyvä tai ei vain jaksa opetella arabiaa? Vaikka kielitaito on erittäin tärkeää, monissa alueen töissä voi pärjätä myös ilman laajempaa arabian kielitaitoa. Anssi Kullberg tunnustaa osaavansa arabiaa vain arjesta selviytymiseen vaadittavan määrän. Kullberg muistuttaa myös, että viestintä on muutakin kuin kielitaitoa. Heikollakin kielitaidolla voi pärjätä, kunhan osaa kommunikoida asiansa ja hankkia tarvitsemansa tiedot muiden avulla.

Kannattaa myös pitää mielessä, että Lähi-idässä puhutaan muutakin kuin arabiaa. Esimerkiksi turkin ja persian vaikutus on alueella suuri. Myöskään pelkkä kielitaito ei avaa taivaan portteja, vaan tarvitaan muutakin osaamista. Tiedonhaun ja kääntämisen kannalta keskeistä voi olla esimerkiksi niinkin perustavanlaatuinen taito, että osaa käyttää arabialaista näppäimistöä.

Sampsa Peltonen painottaa myös suhteellisuudentajun tärkeyttä siinä, että ymmärtää, mitä itse osaa ja pystyy tekemään. Niin omat vahvuudet kuin heikkoudetkin on syytä viestittää työnantajille. Työnantajan toiveet saattavat joskus olla epärealistisia, ja silloin on itse vastuussa siitä, että muut ymmärtävät mihin omat taidot riittävät.

”Hinnoittele työsi oikein”

Suurimmalle osalle työntekijöistä maksetaan kiinteää palkkaa, mutta ei kaikille. Esimerkiksi freelance-kääntäjänä oman työn hinnoittelun osaaminen on tärkeää. Sampsa tarjoaa nyrkkisäännöksi sitä, että koulutukseensa paljon aikaa ja vaivaa investoineen henkilön ei tarvitsisi tyytyä suomalaisten keskipalkkaa pienempään korvaukseen. Eli tätä sääntöä noudattaen voi laskea yhteen töihin reaalisesti käytetyn ajan ja määrittää taksansa siten, että palkka tulee pitkällä tähtäimellä olemaan kuukaudessa suunnilleen sen 3000 euroa. Vastavalmistuneena tällaisia palkkoja tietty pääsee harvemmin nauttimaan.

”Ei kompromisseja”

Tärkeintä työssä ei tietenkään ole palkka vaan se, että voi nauttia siitä mitä tekee. Hannu Juusola kehottaakin pohtimaan, mitä kukin oikeasti haluaa tehdä ja mitä tekemällä voisi olla hiukkasen onnellisempi. Kompromissien tekemisen tielle ei kannata lähteä – muuten sitä huomaa pian tekevänsä pitkät päivät asioita, joita ei oikeasti haluaisi tehdä.

Henri Virta, 23.2.2012