Kansojen keväästä sisällissotaan
Kansojen keväästä sisällissotaan
Yli 100 000 kuollutta, noin 4 miljoonaa maan sisäistä pakolaista sekä 2,5 miljoonaa muihin maihin paennutta, joista puolen arvioidaan olevan lapsia. Näillä luvuilla kansanedustaja Tuula Peltonen toivotti kuuntelijat tervetulleeksi 26.11.2013 KATU:n ja STETE:n järjestämään seminaariin ja paneelikeskusteluun, joka oli jatkoa kesällä Porissa järjestetylle Suomi Areenan Syyria-paneelille. Tämänkertaisen tilaisuuden tarkoituksena oli tarkastella Syyrian kansan inhimillisiä kärsimyksiä, joiden musertavuus järkyttää kaikkia. Kansojen kevät
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan laajassa yleiskatsauksessa käsiteltiin sodan taustoja ja tapahtumia sekä mahdollisia sovintoehdotuksia. Hänen, kuten myös kaikkien muiden tilaisuudessa puhuneiden kommenteissa toistui yksi keskeinen selittävä tekijä ylitse muiden: Syyria on useista etnisistä ryhmistä ja kansallisuuksista koostuva mosaiikkivaltio, mikä tekee maan vakaasta hallitsemisesta vaikeaa.
Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen vieraileva tutkija Alan Salehzadeh sekä CMI:n tutkija Mikko Patokallio painottivat Tuomiojan tapaan Syyran, ja ylipäätään koko Lähi-idän, hajautuneisuuden tuottamia ongelmia. Salahzadeh kutsuisikin arabikevättä laajemmin “Kansojen kevääksi”, joka lähti liikkeelle Iranin islamilaisen tasavallan vastaisista mellakoista vuonna 2009 ja levisi sitten Tunisian kautta muihin arabimaihin.
Konfliktien sota
Salehzadeh kertoi Syyrian sisällissodan taustojen ulottuvan pintaa huomattavasti syvemmälle. Kun ensimmäisen maailmansodan jälkeen Levantin kartta piirrettiin, ei alueen luonnollisista etnisistä rajoista ja kansoista välitetty, vaan ne sekoittuivat. Hän vertasi tilanteen olevan samanlainen kuin jos Suomi, Ruotsi ja Norja yhdistettäisiin ja hallitsemaan tuotaisiin ranskalainen kuningas. Salehzadeh muistutti myös, että Syyriaa jakaa myös sunnien ja shiiojen välinen konflikti, johon tiivistyvä kostonkierre on hänen mukaansa ollut aina olemassa uskonnon syntyajoista lähtien. Erot kahden suurimman päähaaran uskonnollisissa näkemyksissä ovat johtaneet historian aikana useisiin yhteenottoihin.
Syyrian ja yleisesti kaikkien arabikevään osapuolten ongelmia ovat etnisen jakautumisen lisäksi diktaattorit, opposition hajanaisuus, erityisesti naisten huono ihmisoikeustilanne kuten myös se, että jo pitkän aikaa vähemmistöt ovat hallinneet enemmistöjä. Hankalaan tilanteeseen ratkaisuksi Salehzadeh ehdotti länsimaiden aitoa tukea demokratialle, ihmisoikeuksien valvontaa sekä sekularistiseen hallintomuotoon kannustamista. Yksi vaihtoehto olisi myös Lähi-idän rajojen uudelleenpiirtäminen.
Viime aikoina paljon julkisuutta saaneiden kaasuiskujen lisäksi puhujat halusivat tuoda esille sen, että kaasuaseita merkittävämpi tappaja ovat tavalliset aseet ja pommit, joihin kansalaisia kuolee ja haavoittuu joka päivä. Tämänkaltaisen tappamisen estämiseen kansainvälisen yhteisön on keskityttävä.
Mistä ja miten apua?
Tilaisuuden päätti paneeli, jota johti Kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkosto KATU:n pääsihteeri Anne Palm. Puheenvuoroissa keskityttiin Suomen ja muiden länsimaiden mahdollisuuksiin tukalan tilanteen selvittämiseksi. Panelistien kesken vallitsi yhteisymmärrys sen suhteen, että kriisi tulee taltuttaa mahdollisimman nopeasti. Siviiliväestö on joutunut suurimmaksi kärsijäksi, kun kumpikaan puoli ei kaihda likaisia keinoja. Koulujen, sairaaloiden, avustuskuljetusten ja avustustyöntekijöiden säälimätön pommittaminen osoittaa syvää piittaamattomuutta yhteisiä pelisääntöjä kohtaan. Lisäksi tuloillaan oleva talvi vaatii nopeita ratkaisuja, ja pitkittyvä kriisi sekä tilanteen toivottomuus saattavat pahimmassa tapauksessa lisätä radikalisoitumista, mikä taas vaikeuttaa tilannetta entisestään.
Lievää erimielisyyttä panelistien kesken synnytti kuitenkin kysymys siitä, missä muodossa apua tulisi antaa. Pakolaisten ottamista jarruttanut Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén esitti, että yhden pakolaisen hinnalla voisi auttaa tuhansia paikan päällä. Suomella on kuitenkin paineita ottaa turvapaikanhakijoita Saksan ja Ruotsin esimerkin valossa: naapurimaassamme on tällä hetkellä yli 15 000 pakolaista ja uusimman päätöksen mukaan heille myönnetään pysyvä oleskelulupa ja mahdollisuudet tuoda perheensä maahan. Yhtä mieltä panelistit kuitenkin olivat siitä, että jotain on tehtävä. Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön johtaja Aaro Rytkönen perustellusti esitti huolensa tilanteesta, jossa länsimaat päättäisivät olla ottamatta pakolaisia: “Jos ei viedä ihmisiä ulos, miten viedä koulutus ja apu sisään?”, “Meidän pitää löytää keinot, joilla sinne saadaan apu”, säesti SPR:n Kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi.
Vaatimuksena välitön apu
20. syyskuuta 2013 Suomen hallitus päätti ottaa 500 Syyrian pakolaista Suomeen vuonna 2014. Tämä on pieni, mutta symbolinen ele ja tuen osoitus Syyrian naapurivaltioille, joihin tulvivat pakolaismassat luovat sietämätöntä painetta, mikä tilanteen pitkittyessä saattaa eskaloitua todellisiksi ongelmiksi. Lisäksi Suomi on kansainvälisessä keskustelussa tarjonnut apuaan kemiallisten aseiden tuhoamisessa ja mahdollisesti tulevaisuuden kriisinhallintatehtävissä. Tämä ei kuitenkaan vähennä kansalaisten akuuttia kärsimystä: talven tulo, lämmityksen ja lämpimien vaatteiden saatavuus, puhdas vesi, ruoka ja yleinen hygienia ovat tämän hetken suurimpia huolenaiheita, joihin on välittömästi puututtava. Kärsimyksen vähentäminen vaatii kansainvälisen yhteisön järjestäytymistä, mitä yritetään toistamiseen Genevessä 22. tammikuuta alkaneessa Syyrian rauhankokouksessa, edellisen päätyttyä laihoin tuloksin. Pelkona on, että uuden kokouksen mahdollinen epäonnistuminen vesittää viimeisetkin toivonrippeet.
Geneven neuvottelujen lopputulemaa odotellessa on pidettävä mielessä Syyrian kriisin olevan pahin pitkään aikaan. Kansainvälisen yhteisön keskuudessa kattavan yksimielisyyden saavuttaminen tilanteen ratkaisemiseksi ja nopea reagointi on maan kannalta äärettömän tärkeää. Syyrian kansaa ei saa unohtaa.
Linkkejä:
Teksti: Merilii Mykkänen
