Lähi-idän pakolaiset puhuttivat Nälkäpäivä-seminaarissa
Miljoonia palestiinalaisia, kurdeja, irakilaisia ja syyrialaisia – pakolaisuus Lähi-idässä hakee mittasuhteissa vertaistaan. Viime aikoina aihe on ollut otsikoissa etenkin Syyrian tilanteen vuoksi. Keho ry:n järjestämässä Nälkäpäivä-seminaarissa teemana olikin ajankohtaisesti “Pakolaisuus ja sodan traumat Lähi-idässä”.
Vyyhti, jolla on pitkät juuret
”Ei tarvitse kuin lukea Gilgameshia huomatakseen, että Lähi-itä on ollut vuosituhansien ajan kansainvaellusten ja myös pakolaisvirtojen alue”, dosentti Pertti Multanen aloitti pakolaisuuden historiaa taustoittaneen puheenvuoronsa.
Nykyhistorian keskeisenä käännekohtana Multanen mainitsee vuoden 1948, jolloin Israelin valtion perustamista seuranneen sodan myötä syntyi mittava palestiinalaispakolaisten joukko. Palestiinalaisten kohdalla pakolaisuus on periytynyt sukupolvelta toiselle, sillä huomattava osa heistä asuu edelleen YK:n alaisen UNRWA:n ylläpitämillä leireillä palestiinalaisalueilla ja ympäröivissä arabimaissa. Sittemmin Lähi-idän väestömosaiikki on sekoittunut entisestään, kun konfliktit ja vähemmistöjen vainot ovat ajaneet juuriltaan lukemattomia muitakin ryhmittymiä.
Tällä hetkellä akuutein hätä on syyrialaispakolaisilla. Vuonna 2011 kansannousuna alkaneen ja sittemmin sisällissodaksi eskaloituneen kriisin myötä Syyrian ulkopuolelle on paennut jo yli 2 miljoonaa ihmistä, maan sisäisiä pakolaisia arvioidaan puolestaan olevan jo yli 4 miljoonaa.
Tilanteen traagisuutta lisää se, että Syyria on perinteisesti toiminut vastaanottajamaana alueen pakolaisvirroille. Vallitseva sekasorto on asettanut maassa ennestään asuneet pakolaiset puun ja kuoren väliin, ja monien kohdalla pakolaisuuden tragedia on uusiutunut.
”Esimerkiksi irakilaispakolaiset pakenevat nyt Syyriasta takaisin Irakiin, usein vastoin tahtoaan, sillä Irakinkin tilanne on edelleen epävarma”, Multanen kertoi.
Telttakaupunki keskellä aavikkoa
Vallitsevan humanitaarisen kriisin mittasuhteet tiivistyvät Jordaniassa sijaitsevalla Za’atrin pakolaisleilllä. Aivan rajan tuntumassa sijaitsevalla leirillä on YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan jo 120 000 asukasta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vuoden sisällä aavikon keskelle on noussut Jordanian neljänneksi suurin kaupunki.
Olosuhteet Za’atrissa ovat raa’at. Kesät ovat paahtavia, talvet hyytäviä, ja hiekka lentää.
”Ilma on niin hiekkaista, että nenäni vuosi verta vielä monta päivää leirillä vierailemisen jälkeen”, leirillä vieraillut Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Aishi Zidan havainnollisti olosuhteita.
Säälimättömän ilmaston lisäksi Za’atrin pakolaisia piinaa turvattomuus. Rikollisuus on osa leirin arkea, ja erityisesti tytöt ja naiset pelkäävät liikkua pimeän laskeuduttua. Yleisen pahoinvoinnin määrä on mittaamaton, ja paineet purkautuvat toisinaan väkivaltaisestikin.
Sota jättää jälkensä
Missä määrin ääriolosuhteet, henkilökohtaiset menetykset ja todistetut raakuudet sitten koettelevat ihmisiä?
”Kolmasosa sairastuu vakavasti, kolmasosa oireilee, kolmasosa saa tavanomaisia kriisioireita, mutta toipuu”, linjasi psykoterapeutti Päivi Muma. Hän koordinoi Gazassa paikallisten kuntoutumiseen tähdänneen psykososiaalisen ohjelman perustamista vuonna 2009.
Vaikutusten lisäksi myös selviytymisen keinot riippuvat ihmisestä.
”Toiminnallisuus on parasta lasten ja nuorten kanssa”, kertoi Muma mainiten yhtenä esimerkkinä piirtämisen. ”Aikuiset tahtovat puhua. Heidän kanssaan kyse on enemmän asioiden jakamisesta – mitä mulle on tapahtunut, mitä sulle on tapahtunut ja miten tästä selvitään?”
Helpolla eivät pääse avustustyöntekijätkään. Muma kertoo sotatila-alueella syntyneen pelon jäytäneen jonkin aikaa vielä Suomeen palaamisen jälkeenkin.
SPR:n kansainvälisessä henkilöstöreservissä 1970-luvulta lähtien palvellut sairaanhoitaja Leena Railimo-Saares on puolestaan vuosikymmenten varrella todistanut omin silmin sodankäynnin muutoksen. Hänen mukaansa esimerkiksi ääriliikkeiden nousun huomaa monissa paikoissa.
”Nykyään on raaempaa. Suojaa ei ole kenelläkään, avustustyöntekijöilläkään”, Railimo-Saares kertoo. Ennen turvallisuuden taannutta Punaisen Ristin lippua ei enää samaan tapaan kunnioiteta. ”Esimerkiksi Sudanissa meidän piti Muhammed-piirroskohun aikaan poistaa kaikki Punaisen Ristin merkit asuintalostamme turvallisuussyistä.”
Ulkopuoliset avustustyöntekijät ovat kriisitilanteissa kuitenkin tärkeä voimavara, sillä paikallisille avustustyöntekijöille sota on usein samalla myös henkilökohtainen tragedia. Esimerkiksi Gazassa paikalliset yhteistyökumppanit olivat Muman mukaan “ihan lopussa”. Muman ja Railimo-Saareksen mukaan kansainvälisten avustustyöntekijöiden keskeinen tehtävä onkin varustaa paikalliset resursseilla, joilla pärjätä akuuteimman kriisivaiheen jälkeen.
Kestokyky koetuksella
Syyrian tapauksessa humanitaariselle kriisille ei toistaiseksi näy loppua. Pakolaisten ehtymätön virta koettelee jo naapurimaiden kestokykyä.
”Tietysti autetaan!” oli Zidanin mukaan vielä vuosi sitten jordanialaisten keskuudessa laajalti vallinnut mielipide. ”Nyt yleinen mieliala syyrialaisia kohtaan on muuttunut ihan täysin. Ihmisen vaativat palestiinalaisleirien sijoittamista rajan taakse, Syyrian puolelle.”
Pakolaisten tulo on koetellut etenkin maan taloutta. Esimerkiksi vuokrat ovat Syyrian rajan läheisyydessä moninkertaistuneet, palkat puolestaan alentuneet. ”Jordanialaiset sanovat, että syyrialaiset suostuvat tekemään saman työn huomattavasti alempaan hintaan, syyrialaiset puolestaan syyttävät jordanialaisia työnantajia heidän tilanteensa hyväksikäyttämisestä”, Zidan taustoitti.
Kansainväliset avustusorganisaatiot tekevät sen minkä voivat. Ne ovat kuitenkin vakavasti aliresursoituja; esimerkiksi UNHCR:n rahoitustarpeesta yksin tälle vuodelle puuttuu tuoreimman tiedon mukaan vielä yli puolet eli noin 1,5 miljardia dollaria.
Syyrialaisten keskuudessa kärsivällisyys kansainvälisen yhteisön kyvyttömyyteen puuttua tilanteeseen alkaa olla lopussa. ”Paasaatte aina ihmisoikeuksista, mutta jätätte meidät oman onnemme nojaan”, kuvaili Zidan syyrialaispakolaisten turhautuneisuutta länsimaita kohtaan. ”Mietinkin, olemmeko jo menettäneet kasvomme yhden kansakunnan edessä?”
Teksti: Taina Renkonen
Lisätietoja:
