Viinissä piilee totuus tai ainakin sitä nauttimalla sen helpommin kertoo; tämä tiedettiin jo antiikin Roomassa. Mutta mikä on totuus Lähi-idässä tuotetuista viineistä? Lähi-idän opiskelijat päätti ottaa asiasta selvää.

Vähän valikoimaa, oivat olosuhteet

Ilmeisin tosiasia Lähi-idän viineistä selvisi heti Alkon hyllyn ääressä: vaihtoehtoja on vähän. Alkon myyjän mukaan keskeisimmät esteet valikoiman laajentamiselle piilevät alueen viinien pienissä valmistuserissä ja suurissa laatuvaihteluissa. Vakiovalikoimasta löytyy siten ainoastaan neljä Lähi-idästä peräisin olevaa tuotetta, tilauksesta on tosin saatavilla myös muutamia muita viinejä.

Neljä viiniä, kolme punaista ja yksi valkoinen, korkattiin lopulta mitä optimaalisimmissa olosuhteissa. Lähikiinteistöjen moskeijat, pöydän antimet falafeleista viininlehtikääryleisiin sekä kaapeli-TV:n arabipoppi loihtivat syksynsynkeään Helsinkiin autenttista Lähi-idän tunnelmaa. Vaan miltä maistuivat viinit?

Turkkilainen jälkipotku

Turkkilaista vitikulttuuria testissä edusti Kavaklıdere-viinitalon punaviini Sade. Pullon avaamista odotettiin uteliaisuuden ja ennakkoluulon sekaisin tuntein, sillä suurimmalla osalla raadista ei ollut aiempaa kokemusta turkkilaisista viineistä. Jännitys palkittiin, sillä siemaus itäisen Anatolian ylpeyttä oli kuin vaiherikas seikkailu: ”Joo, tää on kyl ihan hyv… Eiku ei… Hyi!” Raadissa vallitsi yksimielisyys siitä, että lupaava ensivaikutelma muuttui nopeasti turhan intensiiviseksi jälkimauksi.

Mielenkiintoisesta makuelämyksestä on syytä epäillä turkkilaista rypälelajiketta ögüzgözüä, jonka nimen raadin turkkilaisedustus suomensi ”sonnin silmäksi”. Täysin ansiottomaksi viiniä ei kuitenkaan pidä tuomita, sillä se osoitti kiistattomasti verbaliikkaa virkistävät vaikutuksensa. Vai miltä kuulostavat seuraavat määritelmät: ”koirantappaja”, ”kieltä puuduttava”, ”autohappomainen”?”Turkkilaiseksi viiniksi ihan hyvä”, myöntyi yksi maistelijoista lopulta tunnustamaan.

Jesuiittien hillitty charmi

Bekaan laakso Libanonissa saattaa monelle Lähi-idän nykypolitiikan opiskelijalle tuoda mieleen lähinnä Hizbollahin. Jo kauan ennen Hizbollahia alueella toimivat kuitenkin jesuiittimunkit. He havaitsivat alueen viinintuotannolle otolliset olosuhteet, ja näin vuonna 1857 sai alkunsa yksi alueen merkittävimmistä viinitaloista, Château Ksara. Juuri Ksaran tynnyreissä on kypsynyt viinitestissä Libanonia edustanut Reserve du Couvent.

Jesuiittien juoma ei onnistunut kommenttien kirvoittamisessa turkkilaisen kilpailijansa tapaan. Sen sijaan keskustelu soljui keskeytyksettä ruotimaan muun muassa talouspolitiikkaa ja virkanimityksiä. Vasta lasinpohjien jo pilkistäessä raati havahtui reflektoimaan itse makuelämystä. Arviot jäivät hillityn hyväksyviksi: ”Ummm, ihan hyvää. Ei herätä mitään voimakkaita reaktioita.”

Raatilaiset ilmaisivat tyytyväisyytensä maun koostumukseen: sopivan täyteläistä, ei liian voimakasta, ja kenties mukaan mahtui myös ”aavistus libanonilaisen sitruunan kirpeyttä”.

Miltä maistuu kielletty hedelmä?

Kun vuoroon tuli testin ainoa valkoviini, Sioni Creek White, raati hiljeni hetkeksi.  ”Uskaltaakohan tätä kehua ollenkaan?”, empi yksi raatilaisista toisen havaitessa heti ensimaistamalta ”epäilyttävän sivumaun”.

Lievän epätietoisuuden syynä ei ollut niinkään viinin väri vaan sen tuotanto-olosuhteiden kiistanalainen geopolitiikka. Viinin rypäleet ovat kypsyneet israelilaisilla kibbutseilla, jotka sijaitsevat maan kansainvälisesti tunnustettujen rajojen ulkopuolella, Syyrialta vuonna 1967 miehitetyillä Golanin kukkuloilla. Alkossa Golanilta tulevat viinit merkitään Israelissa valmistetuiksi. Käytäntöä on arvostellut muun muassa Finnwatch taannoisessa siirtokuntatuotteiden merkintäkäytäntöjä ruotivassa raportissaan Kielletyt hedelmät.

Pienen sulattelun jälkeen Sioni Creek sai lopulta varovaisia kehuja: ”Mun mielestä tää maistuu ihan hyvältä, mutta toisaalta mä en tällä hetkellä maista enkä haista kunnolla oikeastaan mitään”.

Muut nyökyttelevät, ”Joo, ihan fine – perusvalkkarimeininki.”  Vaikka raati ei voinut olla kritisoimatta tuotantokontekstia, ei se voinut myöskään olla myöntämättä, että maku miellytti.

Tämä päti myös testin päättäneeseen, niin ikään Golan Heights Wineryn tuottamaan punaviiniin, Yarden Mount Hermoniin. Sen maku arvioitiin kilpailevia punaviinejä hedelmäisemmäksi ja keveämmäksi. Jälkiviisaina raatilaiset tosin pohtivat, että nämä ominaisuudet olisivat tehneet siitä mainion aloitusviinin, jonka vanavedessä intensiivisemmät kilpakumppanit olisivat kenties esiintyneet enemmän edukseen.

Ja voittaja on…

Lähi-idän opiskelijoiden suuressa viinitestissä ei löytynyt yksiselitteistä voittajaa. Äänten enemmistö jakautui Yarden Mount Hermonille ja Reserve du Couventille. Jokainen viini onnistui kuitenkin jossakin, oli kyseessä sitten provosointi tai makuhermojen helliminen.

Selväksi sen sijaan tuli, että neljä pullollista Lähi-idän viinejä riitti selättämään maistelijansa. Kun muu kaupunki vasta heräili perjantai-illan sykkeeseen, suuntasi raati vastavirtaan – kotiin nukkumaan.

Teksti ja kuvat: Taina Renkonen, 6.12.